Alkuun heti tärkein huomio näistä kuulokkeista oman kokemukseni perusteella:

”Ne muutamat heikkoudet mitkä näistä kuulokkeista voi kaivaa, voittaa lopulta näiden ihmelaitteiden äänentoisto, joka on henkilökohtaisesti parasta mitä olen tähän mennessä ikinä kuullut - äänen selkeys on omaa luokkaansa tällä hinnalla”.

Valco Vastamelukuulokkeet

Olen aina pitänyt VALCOn tavasta viestiä tekemisistään ja tästä syystä aikanaan päätin myös liittyä sähköpostituslistalle. Tämän syksyn suurin juttu VALCOn viestimissä oli ilmiselvästi jotkut ihmeitä tekevät kuulokkeet, jotka nähtävästi olivat seuraajat yrityksen Sorsa-vastamelukuulokkeille.

Olin miettinyt pitkään Sorsa+ kuulokkeiden hankkimista mutta laiskuuttani en sitten koskaan niitä saanut hankittua. Nyt nämä mystiset vastamelu-uutuudet kuitenkin olivat tavoiteltavissa jossakin bittiavaruudessa ja siksi päätinkin koittaa onneani, jos ne mahdollisesti saisi hankittua ensimmäisten joukossa.

Ehdin unohtaa koko diilin kuitenkin omaa hölmöyttäni mutta onneksi lokakuun 3. päivä tuli sähköposti ilmoittaen, että 4. päivä lokakuuta uusia kuulokkeista olisi pieni erä saatavilla.

Tiesin että minun pitäisi toimia nopeasti, jos haluaisin olla ensimmäisten joukossa tutustumassa näihin ihmeluureihin ja nähtävästi jotkin markkinavoimien jumalat olivat suopeita minulle tuona perjantain iltana ja ihme tapahtui! Sain hankittua nämä VALCOn vastamelukuulokkeet ensimmäisten joukossa itselleni.

Odotus oli lyhyt (mutta pitkä aika odottavalle) ja muutamien päivien päästä kuulokkeet olivat käsissäni valmiina testattavaksi. Olen nyt ”testannut/kuunnellut” näitä kuulokkeita tämän yhden kuukauden verran melkein joka päivä ja seuraavassa henkilökohtaisia huomioita täysin ääniamatöörin – eli normikuluttajan näkökulmasta.

Omistan myös muutamat muut langattomat kuulokkeet (Plantronics, Samsung, Jabra, Bluedio ja parit muut kiinaihmeet) ja näistä kaikista VALCOn vastamelukuulokkeet ovat sieltä isoimmasta päästä. Koko ei ole kuitenkaan mitään kypärätasoa ja kyllä nämä päässä olet ihan samanlaista harmaata massaa kuin muutkin suomalaiset.

Hienona yksityiskohtana näissä kuulokkeissa on nuo VALCOn logot johonkin tummaan puuhun painettuna – mitenköhän nuo tulee kestämään suomen talvessa? Kuulokkeiden istuvuus on luokkaa mukava – kun ne asettelee omaan muhkupäähän mukavasti niin niiden olemassaolon alkaa huomaamaan ensimmäisen kerran vasta muutaman tunnin päästä.

Asetteluun kannattaa käyttää vähän aikaa, koska ainakin itse huomasin, että panta alkaa painamaan allekirjoittaneen päätä jos kuulokkeet eivät ole oikeassa kulmassa. Tällaista ei tarvitse huomioida kevyempien kuulokkeiden kanssa mutta VALCOt onkin vähän painavammat, 244 grammaa minun kirjevaa’an mukaan. Se on sama kuin pitäisit Pandan lakupussia pääsi päällä – jos se on siis sinun juttusi.

Nippeleitä ja nappeleita näissä kuulokkeissa on vähän. Ne kaikki tuntuu sellaisilta kiinalaisen tehdasrobotin valmistamilta – ei mitään luksusta mutta ei myöskään mitään kertakäyttö sekundaa. Ehkä nämä kuulokkeet valmistetaan samalla alueella kuin nuo minun muutkin Kiina-kuulokkeet on valmistettu ja ihan hyvin ovat näppäimet kestäneet kuluttamista vanhemmissa kuulokkeissani hajoamatta.

Mielikuvin kuvailtuna tunne on muovinen näitä näppäimiä näplätessä. Oikealla puolella on kolme nappia: ylhäällä volume up (myös kappale eteenpäin), keskellä on/off (myös paritus ja pause) ja alimmaisena volume down (myös kappale taaksepäin). Näiden lisäksi oikealta puolelta löytyy 3.5 mm kuulokeliitintä.

Vasemmalta puolella on ainoastaan yksi (ihme) näppäin, eli on/off näppäin aktiiviselle äänen kontrollille (vapaa suomennos) ja liitinportti micro-usb latausta varten. ANC – active noise control, on näissä kuulokkeissa tietysti SE juttu millä näitä meille kuluttajille myydään. Vastamelukuulokkeet nämä kuulokkeet ehdottomasti ovat ja siitä sekä muuten äänenlaadusta seuraavaksi.

Kun nämä kuulokkeet pistää päälle, kertoo tuttu naisääni kaukomaista, että virta on päällä – power on! Henkilökohtaisesti tämän äänen kuuleminen oli minulle pienoinen pettymys, koska muissa halpiskuulokkeissa (en tarkoita VALCOja) olin kuullut tätä fraasia jo pettymykseen/kyllästymiseen asti. VALCOilta olisin toivonut pienoista yllätystä tässä – yrityksen ulosannista päätellen olisi voinut odottaa esimerkiksi jotain ”päällä perkele”-lausahdusta. Ehkä tässä kehitysidea seuraaviin kuulokkeisiin?

Kun luurit pistää pois päältä sanoo kaukomaiden naisääni – power off! Tylsää. Jatkettuna Pairing ja connected fraasit ovat samoja kuin monissa muissakin kuulokkeissa ja vaikka tämä saattaakin kuulostaa turhalta nillittämiseltä, olisi muiden äänten/lausahduksien lausuminen tehnyt näistä SUPER VALCOt minun näkökulmastani. Mutta kuten sanottua, ehkä kehitysidea seuraaviin kuulokkeisiin ja kokonaisuuden kannalta pieni asia.

Kuten jo alussa mainitsin, olen täysin amatööri äänen tulkitsemisen ja arvostelemisen saralla. Siksi uskonkin täysin tätä VALCOn äänivelhoa, joka esiintyy yrityksen promo-materiaaleissa ja kiinan ääni-insinöörejä siitä, että tässä on hintaansa nähden todella hyvältä kuulostavat kuulokkeet. Oman kokemukseni perusteella voin kuitenkin kertoa seuraavaa.

Olen jo vuosikaudet testannut erinäisiä langattomia kuulokkeita ja kaiuttimia kaupoissa Rushin – Tom Sawyer kappaletta soittamalla. Pistin myös VALCOn vastamelukuulokkeet toistamaan tätä tuttua ”testiraitaa” Spotifyn kautta ja lyhyesti kuvailtuna heti kappaleen aloittamisen jälkeen tiesin ostaneeni hyvät kuulokkeet.

Jätän hienot matala, - keski, - ja korkeaääniala kuvailut ammattilaisille ja totean vain, että Tom Sawyer kuulosti perkeleen hyvältä näillä kuulokkeilla! Kun olin tarpeeksi kauan hekotellut ja onnitellut itseäni hyvästä ostoksesta, muistin kokonaan sellaisin pienen yksityiskohdan, että näissä kuulokkeissahan on vastamelu-toiminto!

No, kokeillaan nyt sitäkin ajattelin, yleensähän vastamelu kuitenkin ”laskee” ja ”vaimentaa” äänenlaatua, joten en kummoisia tältä toiminnalta odottanut. Mutta kah – vastamelu ei ollutkaan ”melua” äänen sekaan vaan tunne oli aika kummallinen. Paraniko näissä kuulokkeissa juuri ääni?

Tämä on varmasti mielipideasia ja voisin ehkä itse kuvailla tunnetta parhaiten siten, että vastamelun kytkemällä tunne on sellainen kuin luurit imeytyisivät vielä vähän enemmän korviesi ympärille. Ääni samalla muuttuu intensiivisemmäksi ja varmaan ainakin bassot korostuvat hieman enemmän. Mene ja tiedä – tietäjät tietää.

Pienenä huomiona vastamelutoiminnon toiminnasta kerron, että se ei sammu samalla kun kuulokkeet sammutetaan virtanäppäimestä, joten tämä kannattaa huomioida, jos ei halua turhaan kuluttaa akkua, kun kuulokkeet ovat lepäämässä (muista sammuttaa vastamelu myös näppäimestä).

Olen nyt joka tapauksessa kuunnellut kaikenlaista musiikkia laidasta laitaan ja kaikki kuulostaa yhtä hyvältä! Yksi ”huono” asia näissä kuulokkeissa onkin se, että näitä ei oikein viitsisi ottaa pois päästään, kun alkaa kerran kuuntelemaan – onko tämä sitten hyvä vai huono juttu, jokainen varmaan tietää sen sitten henkilökohtaisesti.

Äänenvoimakkuutta riittää ihan tarpeeksi. Riippuen äänilähteestä, koodekista ja ääniohjelmasta, näistä kuulokkeista saa ihan tarpeeksi ”rasitusta” kaikille korvan ääniluille. Oikeasti kannattaa harkita haluaako kailottaa näillä kuulokkeilla täysillä koko ajan, sen verran intensiivinen tuo äänenvoimakkuus on.

Jos olet Android-järjestelmän käyttäjä, suosittelen muuten lataamaan Boom-sovelluksen Play kaupasta, sillä Spotifyn ja mm. omat puhelimeen tallennetut musiikit saa nostettua ihan eri tasolle, kuin normi Spotify apilla (tämä ei ole kaupallinen promo vaan ihan kokemuksen kautta tullut suositus). 

Kuulokkeiden bluetooth kantavuus on meikäläiselle hieman kysymysmerkki. Kuten kaikissa nykyisissä langattomissa teknologioissa, pienoista pätkimistä voi esiintyä välillä siellä täällä. Näin on myös näiden kuulokkeiden kanssa ja ainakin minun kappaleissa esiintyy jo selvää pätkimistä 5 metrin etäisyydellä jos välissä on yksi betoniseinä (kerrostalohuoneisto) [Toim huom. marraskuun erässä on parempi antenni t: Valco].

En myöskään saanut Tv, vastamelukuuloke, PS4 komboa toimimaan toivotulla tavalla, jossa olin yhdistämässä vastamelukuulokkeita bluetoothin kautta tv:n äänilähteeksi. Pleikkarin bluetooth-ohjaimen läsnäolo rikkoi vahvasti äänentoiston signaalia ja äänestä tuli paukkuvaa ja katkonaista. Kannettavaan tietokoneeseen liitettynä ääni on yhtä mahtavaa kuin puhelimellakin ja mm. pelien pelaaminen on oikein messevää.

Kuten alussa sanottua, olen täysin sitä mieltä, että nämä ovat minun tähän mennessä ehdottomasti parhaat bluetooth kuulokkeet äänenlaadultaan ja siksi minulle todella hyvä hankinta, koska ensisijaisesti ostin ne musiikin kuuntelua varten.

Tällaisen normi kaduntallaajan suosittelemana toivon VALCOn vastamelukuulokkeille ja yritykselle menestystä nyt ja jatkossa.

Omankaltaisen huumorin takaa ja rivien välistä luettuna huomaa, että VALCOn yrittäjät ovat tuotteillensa omistautuneita ammattilaisia ja he ovatkin luoneet kuluttajille nyt sellaisen tuotteen mitä tällainen jo Kalevi Sorsan valtakaudella elänyt peruspulliainen oikein mielellään suosittelee.

4.11.19 Jarno Laine, Helsinki

VALCO vastamelukuulokkeet

Plussaa

  • KAIKKI ÄÄNEEN LIITTYVÄ – SELKEYS!
  • Voiko vastamelu-toiminto olla näin hyvä?
  • Mukavat päässä pitkääkin käytettäessä
  • Suomalaista innovointia ja yrittäjyyttä oikeanlaisella asenteella
  • Akku kestää ja kestää
  • Tarpeeksi yksinkertaiset kestääkseen kovaa käyttöä (älä käytä uidessa)
  • Ainiin, on näissä vastapuolen kuuleman mukaan todella selkeä ääni puhuttaessa käsivapaan välityksellä.

”Miinusta”

  • Bluetooth-signaalin kantama ja häiriön kestävyys?
  • Ärsyttävä ilmoitusääni kuulokkeiden toiminnassa (power on!) prkl!
  • Vastamelutoiminto ei sammu automaattisesti, kun virta kytketään pois. Eli pitää muistaa ottaa itse pois.