Kaikki Valcon vastamelukuulokkeet on viherpesty!

Istutamme puun jokaista myytyä kuulokeparia kohti

Lue lisää
Valcon kuulokkeet voi korjauttaa myös takuuajan jälkeen!

Ei enää elektroniikkajätettä!

Miksi vastamelukuulokkeet pitäisi heittää roskiin heti jos niihin tulee joku pieni vika?

Discover Now

Tuotteet

€149.00

Valco ylpeänä esittää - VMK25

Ensimmäinen oma mallimme, puukylkinen VMK19 oli valtava hitti, eikä ihme, sillä olihan se nyt hyvä! Ensimmäinen erä myytiin loppuun muistaakseni kymmenessä minutissa, joka kertoi hyvin vahvasti sitä, että nyt oltiin jonkin hyvän äärellä. Nyt VMK19 on jo keräilyharvinaisuus.

Vuotta myöhemmin toimme markkinoille parannellun mallin; kangaskylkisen VMK20, jonka useimmat jo tunnistavat. Uudessa mallissa oli asiat vieläkin paremmin ja harkitummin, kuten muun muassa parempia komponentteja, hiotumpi ääniprofiili ja suomalaista muotoilua.

Vaikka VMK20 on edelleen aivan mahtava, olisihan se tyhmää jäädä laakereille lepäämään. Olemme taas ottaneet opiksemme ja kuunnelleet myös asiakaspalautteita. Varsinkin niitä rakentavia ja hyviä.

Käytännön kokemuksesta ja asiakaspalautteesta viisastuneina tuomme nyt markkinoille vielä entistäkin hiotumman kuulokemallin. Hyvät naiset ja herrat: VMK25.

- Jasse "Jazmanaut" Kesti

Tilaa omasi!

Onko perse auki?

Ei hätää! Meiltä voit ostaa myös laskulla ja osamaksulla. Voit kokeilla rauhassa tuotetta ja maksaa jos päätät pitää sen. Kalliimmat tuotteet voit maksaa rauhassa osissa aina sitä mukaa kun Kelalta tulee tili. Työssäkäyvä voi laittaa kuulokkeet verovähennyksiin.

Ihan oikeita, suodattamattomia arvioita

(sisältäen myös kaikki haukut)
Söikö inflaatiopeikko kaikki rahat?

Tee ekoteko lompakolla!

Nyt tarjolla pieni erä lähes käyttämättömiä, takuuhuollettuja VMK20 -kuulokkeita huomattavan edullisesti!

Postikulut meidän piikkiin

...EU:n alueella

Eli postikuluja emme peri EU:n alueella (sisältäen myös Suomen). Yhdysvaltoihin ja muihin kehitysmaihin perimme suolaiset 15 euron posti- ja käsittelykulut. Lisäksi kannattaa varautua maksamaan tulleja jos asuu jossain Mongoliassa. Brexitin vuoksi myös Iso-Britannia on nykyään kehitysmaa.

Itse asiassa jos asut EU:n ulkopuolella, niin kuulokkeet melkeen kannattaa tilata jälleenmyyjämme Thomannin kautta.

Huom! Vaikka me emme peri postikuluja, on meillä "Kaikenlaista sälää" -kategoriassa välillä myynnissä kolmannen osapuolen toimittamia tuotteita, joista he perivät postikulut. Nämä tuotteet on selkeästi merkitty erikseen.

Valcon täystakuu

Kyllä, tuotteissa on kahden vuoden virhevastuu valmistusvikojen varalta. Kunnioitamme sitä. Sen lisäksi meiltä saa ensimmäisen vuoden ajaksi Valcon kuuluisan täystakuun. Se kattaa kaiken muun paitsi törkeästä huolimattomuudesta tai tahallisuudesta johtuvat vahingot - ja silloinkin voimme auttaa (vähintään pientä maksua vastaan).

Eli ensimmäisen vuoden ajan pidämme kynsin hampain kiinni siitä, että voit nauttia täysillä Valcon kuulokkeistasi (tai muista audiotuotteistamme).

Uskolliset kätyrimme vastaavat sähköpostiisi, kirjoittelevat kanssasi Facebookissa ja pitävät sinulle seuraa yksinäisinä iltoina. Meiltä saa myös varaosia jos kuulokkeet menevät jostain syystä rikki.

Uskomme, että hyvä asiakaspalvelu - myös ostoksen jälkeen - on paras tapa markkinoida tuotteita.

Ja kun takuuaika on ohi, saat kuulokkeet meillä edelleen korjattua uudenveroiseksi nimellistä maksua vastaan niin kauan kuin tämä puulaaki on olemassa.

Helppo palautus

Me luotamme siihen mitä myymme. Toisin kuin puolisosi, me emme ole tyytyväisiä jos sinä et ole 100% tyytyväinen.

Voit kokeilla kuulokkeet kotona ja palauttaa ne 14 päivän sisällä, mikäli esimerkiksi ulosottomies uhkailee, pääsi on liian muhkurainen tai et muuten vain ymmärrä hyvien kuulokkeiden päälle. Muistathan kuitenkin, että kuulokkeiden tulisi olla palautettaessa ehjät ja puhtaat. Emme halua korvavaikkuasi tai hilsettäsi sen enempää kuin kukaan muukaan.

Mikäli jostain syystä päädyt palauttamaan ostoksesi, kerro siitä asiakaspalvelulle (jotta osaamme maksaa rahat takaisin oikeaan paikkaan) ja lähetä tuote takaisin. Se siitä. Emme ahdistele tai kysele tyhmiä.

Luonnollisesti jos voimme jotenkin parantaa, otamme ideoita mielelläme vastaan.

Olemme myös Discordissa

Valcon huikea porukka löytyy myös Discordista. Valcon serverillä voit saada uusia kavereita ja apua elämän suuriin ongelmiin.

Mitä mediassa sanotaan

Linkki arvosteluun arvostelijan nimen kohdalla (jos saatavilla). Suomenkieliset käännökset tehty itse ja säästetty.

AVPLUS

"Langattomien Valco VMK20 -vastamelukuulokeiden ääni on selkeä ja erotteleva. Myös bassot toistuvat hienosti. VMK20:t ovat hyvät kuulokkeet, ja kokonaisuutena ne ovat hintaluokkansa parhaiden joukossa"

HIFI.de

"Valco VMK20 osoittaa hallitulla bassolla ja osittain liiankin yksityiskohtaisella äänellä, kuinka paljon kuulokkeista voi saada irti pienellä rahalla. Vastamelu ja rakentamisen laatu ovat hyviä, ja luvattu jopa 45 tunnin akunkesto on vertaansa vailla. Yksinkertainen hauskanpitäjä, jonka hinta-laatusuhde on vaikuttava."

Tekniikan Maailma

"Valco VMK20 ja Urbanista Miami arvosteltiin samoin perustein ja painotuksin kuin edeltävä Valco Valcoitus Bass kolmen kuulokkeen vertailussa numerossa TM 4/2020. Valcon suoritus parani selvästi, ja Urbanista päätyi samaan pistemäärään kuin vertailumme Philips PH805."

(4/20 vertailussa Sony sai 8,3 pistettä ja Valco 8,3, Philips sai 8,0. Uusintakierroksella Valco sai 8,7)

Headphonecheck

"Valco ei todellakaan ole hintansa puolesta mikään huippuhalpa, mutta se tarjoaa täydellisen kokonaispaketin, joka sisältää turvallisen Bluetooth-yhteyden, erittäin hyvän akkukeston, huippuluokan ANC-toiminnot ja lämpimän, hyvin viritetyn hifi-äänen. Melunvaimennus on huippunopea, mikä tekee jokaisesta matkasta hieman miellyttävämmän, olipa kyseessä sitten koliseva juna tai rapuja pyydystävä vene vuonolla. Laadukas muotoilu pistää silmään siistillä tekstiililäpällä, ja kevytrakenteinen kuuloke ei rasita päätäsi lainkaan."

Fisch + Fleich

"Valco VMK20: Vuoden parhaat Bluetooth -kuulokkeet."

Konsolenfan.de

"En olisi uskonut, että kirjoitan näin, mutta aiemmat Beyerdynamic Aventho Wireless -kuulokkeet pääsivät ennenaikaisesti eläkkeelle. Valcon kuulokkeet vakuuttivat minut täysin."

Site Geek

"Henkilökohtaisesti en löydä mitään valitettavaa ja minusta ne ovat vähän paremmat kuin omat Bose QC 35:t. Valco on onnistunut täydellisesti uhkapelissään tarjota laatukuulokkeet puoleen hintaan mitä kilpailijoilla."

Basic Tutorials

"Tuoreet ja röyhkeät korvan ympärille tulevat vastamelukuulokkeet jotka tarjoavat hyvää ääntä ja käyttömukavuutta." Pisteet 90/100

LB Tech reviews

"Valco VMK20 on nimittäin todella hyvä langaton sankakuulokemalli, jonka vastamelu toimii oikein hyvin. Kuulokkeet kuulostavat paremmilta kuin olisimme odottaneet, ja ne ovatkin edullisen pään vastamelukuulokkeista meidän mielestämme paras. Plussaa myös pitkästä akunkestosta, mutta suosittelemme näitä ennen kaikkea lämpimän ja täyteläisen äänenlaadun vuoksi."

Next Pit

"Lyhyesti: Jos haluat parasta äänenlaatua edullisesti, osta Valco VMK2.0"

Kuulokenurkka.com

"Valcon VMK20 -kuulokkeet tekevät vaikutuksen ennen kaikkea äänenlaadullaan – en ole toistaiseksi kuullut parempia vastamelukuulokkeita."

Herrasmies osaa soittaa haitaria, mutta ei soita

"No joo laitoin kuulokkeet korville ja kyllä minulla on ollut tosi huonot kuulokkeet tai sitten nämä on pirun hyvät. Suosittelen kaikille jotka näen ja annan koettaa. Soittelin tuolta ketronin kautta haitaria mitä ei sais tehdä ja tuntu että joku ääni meni kohdalleen. Mikä on aika ihme. Nimittäin herrasmies on toisen soittajan mukaan kaveri, joka osaa soittaa haitaria, mutta ei soita"

Pentti M. (sähköpostilla meille)