Hyvän tuntuiset ja hyvin istuvat kuulokkeet. Muutaman viikon käytön jälkeen alkoi vasen kuuloke rätistä ja ääni katosi. Ohjeessa neuvottiin resetoimaan kuulokkeet ja taas toimii hyvin. Akku on kestävä ja vastamelun suodatus ehdoton äänikirjoja kuunnellessa. Aika näyttää, kuinka hyvin kuulokkeet kestävät käytössä ja varsinkin talviaikaan.
Aivan loistavat kuulokkeet. Välillä mukava uppoutua omaan maailmaan vaikka ipanat huutaa ympärillä. Äänimaailma musiikkia kuunneltaessa omaan korvaan miellyttävä.
Valco VMK25-kuulokkeet ovat kuulokkeiden suurkuluttajan suosikkikamppeet, akku kestää (melkein) ikuisuuden - ei tarvitse kovin usein tökkiä piuhaan. Ja latautuu nopeasti. Äänenlaatukin kestää vertailun - paremmat ainakin maksavat hinajata, ainakaan samalla hinnalla ei parempia saa. Rakenne on tukevan tuntuinen, tosin ensimmäiset VMK25:ni ovat käyneet jo kaksi kertaa takuuhuollossa. Kertooko se rakenteellisista puutteista vai siitä, että kyseisiä kuulokkeita on todellakin käytetty ja reilusti. Huolto on toiminut kyllä nopeasti ja mukisematta, tosin posti ensimmäisellä kertaa juoksutti jostain kummallisesta syystä kuulokkeita ympäri Kajaania, mutta kummallakin kerralla kuulokkeet on korjattu alle vuorokaudessa (ei ole häpee olla nopee - vastattiin minulle aikaisempaan palautteeseeni). No, ei olekaan, mutta hämmästelen kuitenkin tuota teidän huoltonne nopeaa toimintaa. Se hellii malttamatonta käyttäjää, vaikka - kuten on tullut ilmi - minulla useammat kuulokkeet ovatkin käytössäni. Kaikkiaan 2 kpl VMK25, 1 kpl VMK20 ja kolmet muun merkkiset kuulokkeet, jotka ovat käytössä lähinnä ulkotöissä, noita Valcoja kun haluan käyttää vain vähän helpommissa olosuhteissa - yritän siis säästää niitä.
Joka tapauksessa äänenlaatu on näin hifi-kärpäsen puremalle oikein hyvä ja tasapainoinen, enkä kaipaa ollenkaan minkäänlaisia äänensävynsäätimiä. Kyllä se teidän ääniteknikkonne asiansa osaa, vaikka ensimmäistä kertaa VMK25 korvilleni saadessani epäilinkin kuulokkeissa olevan diskantissa piikkimäisen korostuksen - enää en havaitse sitä.
Ja hienoa on sekin, että tarjoatte kohtuuhintaisen mahdollisuuden korjauttaa kuulokkeitanne myös takuuajan jälkeenkin. Näin pitäisi kaikkien firmojen toimia, vältettäisiin turhaa materiaalihävikkiä.
Kaksi toivomusta minulla kuitenkin olisi. Ensinnäkin voisitte tuoda markkinoille (vaikka lisävarusteena) kankaiset (plyyshiä tms.) korvatyynyt, nykyiset keinonahkaiset eivät pärjää laadussa eivätkä mukavuudessa (hiostavat jo aika lyhyen kuuntelusession jälkeen) edes halvemmillekaan kilpailijoille. Jos ette muuten usko, niin verratkaa esimerkiksi Sennheiserin Momentum 4-kuulokkeiden korvatyynymateriaaliin, jotka nekin ovat keinonahkaa, mutta ilman hiostavuutta. Toki mainitut Sennheiserit ovat VMK25:takin arvokkaammat, mutta silti... halvempiakin vertailukohtia kyllä löytyisi, mutta enpä viitsi niitä tässä yhteydessä mainita. Ja toinen on se, että jos saatte huoltoon VMK20:t, joista on mennyt rikki toisen kuulokekupin kiinnitys, niin uusikaa kyseinen osa MOLEMMILTA puolilta - ettei käyttäjän tarvitse lähettää noin puolen vuoden kuluttua kuulokkeita uudestaan huollettavaksi - asiakastyytyväisyys nousisi entisestään, uskon nimittäin, että asiakastyytyväisyys on teillä jo muutenkin korkealla. Ainakin minusta olette saaneet uskollisen asiakkaan.
Ajattelin rahoittaa oman osani teidän kuolemantähti projektista. Odotan jo innolla, kuinka voin katsella "kuoleman palleroa" iltataivaalla. Kuulokkeissakaan ei ole kyllä moitittavaa. Hyvin tasapainoinen ääni ja toimii muutenkin kaikin puolin hyvin. Power on ja Power off kommentit käynnistettäessä ja sammuttaessa saavat parran ja munankarvat kasvamaan. Suosittelen siis etenkin kaikille teini(oletetuille)pojille!
VMK20 oli jo melkoista hyvettä korville, VMK25 (etenkin jazmanautin pikku equtuksilla johdon kanssa) on vielä paljon hyvempää!
Ostin Megadeth Valcot vaimolle. On tykännyt todella paljon. Muuten olisi riittänyt ne edellisetkin Valcot mutta on niin kova Megadeth fani niin oli pakko hankkia nämäkin.
Käytän kuulokkeita kielten opiskeluun ja musiikin kuunteluun. Pidä niistä todella paljon👍
Ihan perus kuulokkeet,eipä juuri eroa puolta halvempiin skullcandyihin, olin mainonnan uhri. Plussaa käyttöohjeista.
Perheestä löytyy jo kahdet VMK25:set. Ensimmäiset hankin itselle, jälkimmäiset jälkikasvulle, ei mitään moitittavaa. Hintalaatusuhde kohdallaan, 5/5 kuulokkeet👍🏻
Näiden kuulokkeiden äänenlaatu on erittäin hyvä. Olen käyttänyt näitä myös miksatessa korjauskäppyrän kanssa ja toimii. Vähän ovat raskaat pitkäaikaisessa käytössä mutta vastameluominaisuudet varmaan vaatii tällaisen rakenteen. MTF-näppylän painelu vaatii keskittymistä. Muuten kuulokkeet jää helposti päälle. Itse pitäisin enemmän mekaanisesta on/off-kytkimestä.
Olin mainoksen uhri,tai luulen olevani. Mutta kuulokkeet olivatkin mainostaan paremmat. Loistavat soundit!!
Hyvin selvinnyt hengissä tyttöjen mökkiviikonlopun ajan ja kotona kahden pikkuriiviön kanssa. Latautuu nopeasti. Soundit kohdillaan.
Loistavat kuulokkeet, vastamelu toiminnolla. Akun kesto aivan huippu luokkaa, äänenlaatu hyvä ja hyvän näköiset kulokkeet.
Kuulokkeet on pienine puutteineen varsin hyvät. Oikean kupin napit on vähäsen liian lähellä toisiaan. Niissä tulee helposti sekaannusta.
Moi,
Ihan ensiksi. Sain joku aika sitten kyselylomakkeen teiltä. Sen täyttäminen jäi kesken. Mielestäni liian laaja/pitkä. Ehti hermostua,,. "eikö tämä lopu ikinä".
Ostin VMK 25.Leuka valahti alas, kun aloin kuuntelemaan musiikkia. Tasapainoinen soundi. Kaikki taajuudet ja soittimet balanssissa. Ei paluuta muihin kokeilemaani kuulokkeisiin.
Täytyy tuumia raaskiiko hommata kahdelle teinitytöille joululahjaksi...
Mahtava tuote, kiitos!
Jani Kotonen
Päälakisanka on hiukan liian pitkä, vaikka se on lyhimmällä mallilla.
Ohjekirja on tälle vuosikymmenelle vanhanaikainen, 20 vuotta sitten oli rohkeaa erottua ronskilla tekstillä. Pari vitsiä riittäisi, jos sen tyylin haluatte säilyttää, mutta asiapitoiset tekstit saisi jatkissa olla selkeää luettavaa. Asiakkaissa on varmastikin monenlaista taustaa ja ikäryhmää, jotka eivät ymmärrä tekstiä.
Kotelo on liian suuri.
Oikealla puolella oleville napeille on vaikea osua oikeaan hanskat kädessä eli niiden tarvitsisi olla kauempana toisistaan tai keskimmäiseen selkeästi erottuva muoto tms.
WhatsApp katkaisee kuulokkeilla kuuntelun, eikä kytkeydy itsestään (tämä vika voi olla muuallakin kuin kuulokkeissa).
Haluaisin bassoa pienemmälle tms. ratkaisua että musiikin ja puheen kuuluvuuden ero tasottuisi eli säätelen aika usein äänen voimakkuutta puheen ja musiikin vaihtuessa.
VMK25 vastamelukuulokkeet ovat hintaansa nähden erinomaiset, laadukkaat ja mukavat pitää tälläisessa isossakin päässä, ja vielä jäi säätövaraakin, joskin toivon että pääni ei tästä enää kasva. Näitä voi suositella kaverillekkin, eikä tarvi pelätä että tulee vitosesta.
Die Kopfhörer sind robust und bequem. Der Sound ist wirklich toll und der Preis ist dafür wirklich niedrig. Gut finde ich die Tastensteuerung. Das Anc ist ok.
...kun surisevat häiritsevästi silloin, kun on taustamelun poisto päällä. Silloin kuuluu sellaista rätinää hiljaisissa kohdissa.
Olen ollut tyytyväinen kuulokkeisiin ja hyvin ovat toimineet! Vaimentaa sopivasti maailman turhat äänet ja mikrofonihärpäke toimii hyvin pelatessa. Vastasivat odotuksia hyvin sekä kaverit ovat tykänneet ja inspiroituneet omien kuulokkeiden hankkimisessa! Kiitos!